Hyppää sisältöön
Rekisteröidy
Kirjaudu

Tule mukaan

Vastaanota vertaistukea ja viestejä. Voit pitää omaa henkilökohtaista päiväkirjaa.

Rekisteröidy

Tupakoinnin lopetus tuntuu kuin menettäisi ystävän

Hei, onko normaalia, että lopettaessa tuntuu kuin melkein menettäisi tärkeän ystävän siis ei vain tukala olo vaan selkeä menetyksestä johtuva ahdistus ja itkuisuus. Olen kehittänyt uusia tapoja tilalle, mutta jokainen lopettamisen yritys on tyssännyt tuohon tunteeseen, jota en tiedä miten käsitellä/kohdata, kun en edes tiedä miksi tuollainen tunne tulee. Mikä tähän voisi auttaa? En halua antaa periksi tuolle tunteelle enää uudelleen nyt, kun lopetin polttamisen taas.

  1. Vastaus

    tammikuu 24, 2022

    Hienoa, että olet onnistunut lopettamisessa, onneksi olkoon!

    Kuvaamasi tunteet ovat melko tyypillisiä vieroitusoireita. Nikotiini on vaikuttanut voimakkaasti aivojen reseptoreihin. Tupakointi ja myös sen lopettaminen tuo muutoksia aivoihin ja tunteiden säätelyyn. Tunteet ovat itse asiassa hyvä tuntea ja päästää irti. Anna niiden virrata lävitsesi. Se on osa parantumista.

    Kun olet valmistautunut ja ennen kaikkea hyväksynyt sen, että on hetkellisesti ankeaa, niin se on jo puoli voittoa. Alussa on mentävä vain hetki kerrallaan, tunti ja päivä kerrallaan.

    Allen Carrin Easyway-menetelmän mukaan nikotiiniriippuvuus on lähes kokonaan henkistä: ihmisen ei tee oikeasti mieli tupakkaa, hän vain kuvittelee niin. Kun vapautuu tästä kuvitelmasta, lopettaminen on helppoa. Menetelmä korostaa myös, että lopettaja ei luovu mistään vaan saa paljon.

    Uskalla päästää irti vanhasta ja astu rohkeasti uuteen ja tuntemattomaan. Uskalla antaa periksi, lopeta taistelu tupakointia vastaan. Ala rohkeasti kokea uutta, johon ei tupakka kuulu.

    Seuraava animaatio kuvaa nikotiinin vaikutusta aivoissa https://drugsindehersenen.jellinek.nl/fi/nikotiini/vieroitusoireet/

    Stumppi.fi keskustelupalstan vertaistuesta voi olla myös suuri apu surun ja muiden tunteiden työstämisessäsi https://forum.stumppi.fi/