Hyppää sisältöön
Rekisteröidy
Kirjaudu

Tule mukaan

Vastaanota vertaistukea ja viestejä. Voit pitää omaa henkilökohtaista päiväkirjaa.

Rekisteröidy

Tupakansavu alkanut hälvetä ammatillisten oppilaitosten ympäriltä

Tupakansavu on alkanut hälvetä ammatillisten oppilaitosten ympäriltä. Kun vuosikymmenen alussa ammattiin opiskelevista tupakoi päivittäin 40 prosenttia, oli osuus laskenut 23 prosenttiin vuoden 2017 Kouluterveyskyselyssä. Tupakoivien lukiolaisten osuus pieneni samassa ajassa 11 prosentista kolmeen prosenttiin.

Nuuskaaminen on kuitenkin yleistynyt ammattiin opiskelevilla pojilla. Vuonna 2017 tässä ryhmässä 17 prosenttia nuuskasi päivittäin. Nuuskaavien lukiolaispoikien osuus on kasvun jälkeen tasaantunut kahdeksaan prosenttiin ja se on jo yleisempää kuin tupakointi. Tytöillä nuuskaaminen on harvinaista molemmissa oppilaitoksissa. Sähkösavukekokeiluja esiintyy sekä tytöillä että pojilla, mutta niiden säännöllinen käyttö on pysynyt vähäisenä.

– Ammattiin opiskelevien ja lukiolaisten välisten erojen kaventaminen on tärkeää, sillä se ehkäisee terveyseroja aikuisväestössä, toteaa Savuton Suomi 2030 -verkoston puheenjohtaja professori Kari Reijula.

– Poltettavien tupakkatuotteiden vähenemisen myötä oppilaitosten savuttomuustyötä on tarve suunnata enemmän kohti nikotiinittoman toimintakulttuurin kehittämistä, jatkaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntija Hanna Ollila.

 Lue lisää: Aamuset.fi