Hyppää sisältöön
Rekisteröidy
Kirjaudu

Tule mukaan

Vastaanota vertaistukea ja viestejä. Voit pitää omaa henkilökohtaista päiväkirjaa.

Rekisteröidy

Tuplasti tehokkaampi kuin nikotiinipurkka – haitat hyvä tiedostaa

Sähkötupakka näyttäisi olevan tuplasti tehokkaampi tupakoinnin lopettamisessa kuin nikotiinipurkka ja muut nikotiinikorvaushoidot, brittitutkimus osoittaa. Tutkimus on tiettävästi ensimmäinen, jossa nikotiinikorvaushoitoja on verrattu nykyaikaisiin sähkötupakkalaitteisiin.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin arvovaltaisessa New England Journal of Medicine -lehdessä, ja ne perustuvat 900 tupakoitsijan vuoden mittaiseen seurantaan. Seurannan alussa osallistujat satunnaistettiin joko saamaan kolmen kuukauden ajan nikotiinikorvaustuotteita tai sähkötupakkalaitteen ja nikotiininestettä.
Lisäksi kaikki saivat asiantuntijoiden tukea tupakoinnin lopettamiseen neljän viikon ajan.

Kun osallistujia verrattiin vuoden kuluttua, sähkötupakkaryhmäläisistä 18 prosenttia oli lopettanut tupakoinnin, mutta nikotiinikorvausryhmäläisistä vain 10 prosenttia oli onnistunut.

Pitkäaikaisvaikutuksista on kuitenkin vielä vähänlaisesti tietoa, ja viitteitä on muun muassa samankaltaisista sydänvaikutuksista kuin varsinaisella tupakalla. Tämän vuoksi niitä on hankala suositella tupakoinnin lopettamiseen.

Lue lisää: mtvuutiset.fi